25.8.2015

Lohikäärmeitä Tampereella!

Ensi lauantaina 29.8. klo 16.30 Puolenkuun peleissä 

Käärmeenliekit palavat kuumina!




Lohikäärmeet, nuo kiehtovat, klassiset ja kuolemattoman myyttiset olennot, paljastavat todellisen nahkansa kun kirjailijat Anni Nupponen, Juha Jyrkäs, J.S. Meresmaa sekä antologian toinen kustannustoimittaja Erkka Leppänen avaavat suomuiset sana-arkkunsa.

Tapahtuma on kaikille avoin, liekehtivästi tervetuloa!


Tilaisuuden järjestää

Osuuskumma
Puolenkuun pelit
Hämeenkatu 17, Tampere

23.8.2015

Worldcon-wau

Lauantaina ruudulta tervehti uutinen, jota ei voinut olla huomaamatta: Worldcon järjestetään Helsingissä elokuussa 2017!


Vau. Siis wau.

Tuntuu erityisen makoisalta, koska hankkeen Suomeen saamisen taustajoukot ovat tehneet ihan hitosti hommia vuosikaudet, ja kun vuonna 2013 Spokane vei pitemmän korren, tiimi sai vain lisää vettä rattaisiinsa.

Voitto oli tällä kertaa selvä. Maailman tunnetuin scifitapahtuma järjestetään kotomaassa.

Laittakaa siis spefistelijät päivämäärä kalenteriinne ja seuratkaa sivustoa  http://www.worldcon.fi/ -- kunniavieraat on jo julkistettu!

21.8.2015

Kirjailijan loma-asento

Kun romaani ryskyttää painokoneen linjastolla, vuoden suurin työ on tehty, ja kirjailija voi ansaitusti lösähtää luomistuolissaan loma-asentoon.

Väärin.

Silloin on sopiva hetki

- jatkaa jatko-osaa

- suunnitella kansia tuleviin opuksiin (ei välttämättä omiin)

- juonia ohjelmakokonaisuuksia kirjamessuille

- alkaa stressata syksyn messuista

- aloittaa jokin niistä neljästä novellista, joiden tekemiseen on lupautunut

- lupautua kustannustoimittajaksi kollegalle

- esilukea ja oikolukea

- tuomaroida novellikilpailua

- täyttää apurahahakemuksia (epä)toivo rinnassa lepattaen

- laatia aikatauluja tulevalle antologialle

- sovitella kiertueaikatauluja ja sopia esiintymisaikoja ja esiintymispaikkoja

- miettiä sopivaa markkinointitekstiä/takakansitekstiä seuraavalle julkaisulle

- pohdiskella julkkarijuhlistuksia

- saada Loistava Idea uudeksi tarinaksi, jolle ei ole tilausta

Ja lopulta todeta, että ensi vuonna keskittyy sitten vain siihen omaan romaaniin, koska se on niin iso työ, että sen jälkeen haluaa lösähtää luomistuolissaan loma-asentoon.

Väärin.

10.8.2015

Kätkemän kärsimätön

Mifongin kätkemä, eeppisen fantasiasarjani neljäs osa, on menossa painoon näinä päivinä. Oi, miten odotankaan opusta käsiini innolla ja ilolla!




Pieni maistiainen tulevasta:

"Suuren Sinisen nostama tuuli kuopaisi auringon kuivattamaa maata ja värisytti puiden hentoja lehtiä.

Dante kuuli mifongin laululoitsun hyrinän, muinaisen kielen tuntemattomien sanojen soljunnan ja tunsi väreet, joita se nosti sebuiuuden mahdissa. Hänen väsymyksensä ja nälkänsä unohtuivat, kun Haldor Sininen laskeutui metsämökin pihaan. Olennon suurta ruhoa peittävät siniset suomut välkkyivät jalokivien kirkkautta. Kostean sahanpurun haju kutitti nenää.
He olivat Fewrynnin kanssa vetäytyneet mökin rapuille pian tytön havainnon jälkeen, mutta pysyneet paikoillaan, sillä Fewrynn oli sanonut Dantelle, että mifonki tuli rauhan aikein. Ettei heillä ollut mitään pelättävää, vaikka Suuri Sininen olikin mifongeista arvaamattomin. 
Sen jälkeen he eivät olleet vaihtaneet sanoja. 
Jumalten pedon läsnäolo mykisti heidät pitkäksi toviksi. Se laskeutui sirosti ja täsmällisesti aukiolle, joka kutistui mifongin koosta. Pitkä häntä kaartui olennon rinnalle, paksut kynnet upposivat maahan, jonka pintakerrokset lohkeilivat vaaleanruskeina. Jykeväluinen pää taipui heitä kohti ja raskasluomiset silmät säihkyivät jääjärvien sineä. Niin valtava ja silti niin äänetön, Dante hämmästeli.

”Hal em aal”, Fewrynn sanoi ääni tunteesta paksuna. 
Ovi heidän takanaan aukesi."

***

Työpäiviä on jäljellä enää kymmenen, minkä jälkeen kirmaan niin lomalomalle kuin kirjoitusvapaillekin. Olen jo salaa aloittanut Mifonki-sarjan viidettä osaa, Mifongin kadottamaa, ja aivan hykertelen, kun punon tulevia hurjuuksia henkilöhahmojen pään menoksi!

Stay tuned.

8.8.2015

Aikuisenakin lapsi

Olen lapsellinen aikuinen.

Siis sillä ei-konkreettisella tavalla, sillä jolle jotkut Oikeat Aikuiset nyrpistävät nenäänsä, sillä pitävät sitä a) vastuuttomuutena, b) itsekkyytenä, c) kyvyttömyytenä pitää huolta toisista, d) jokinmuumikä.

Niinpä olen paljon miettinyt, mitä on lapsuus ja mitä aikuisuus. Onko se vain kasvamista kehon hormonien armoilla? Onko aikuinen tiettyyn ikään ehtinyt ihminen, vai onko se jokin luoteenominaisuus, onko se elämänvaihe, onko se sitä että on tehnyt lapsen?

Onko lapsuus sitä, että on aikuinen huolehtimassa?

Tyypillisesti lapsuuteen liitetään sellaisia myönteisiä asioita kuin huolettomuus, vapaus, ajattomuus, leikkiminen, ihmettely ja kysymykset, välittömyys, asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä ja seurauksista välittämättömyys. Vähemmän myönteisiäkin piirteitä on: avuttomuus, toisten armoilla oleminen, ymmärtämättömyys, itsekeskeisyys. Ajatellaan, että lapsi osaa olla läsnä hetkessä, että lapsi on rehellinen ja aito. Toisaalta muistutetaan, miten julmia lapset voivat olla.

Sanotaan, että aikuinen ihminen menettää kyvyn tavoittaa sama tila, missä lapsi luonnostaan elää. Aikuinen ei muista enää ihmetellä, eikä uskalla kysyä kaikista yksinkertaisimpiakin kysymyksiä. Aikuinen valehtelee, aikuinen ei puhu asioista niiden oikeilla nimillä vaan korulausein ja valkoisin valhein. Aikuinen elää eilisessä ja huomisessa, aikuinen suorittaa. Aikuisella on murheita ja huolia.

Eikö lapsilla muka ole murheita ja huolia?

Ne ovat ehkä erilaisia kuin aikuisilla tyypillisesti, mutta kyllä niitäkin on.

***

Niin, mitä todella on olla lapsi, mitä aikuinen?

Tätä määrittää niin biologia kuin yksilö kuin yhteiskunta.

Sen tiedän, että rakastan olla aikuinen. Rakastan. Olen menettänyt jotain, mitä minussa oli lapsena, kuten kyvyn antaumuksella heittäytyä leikkiin. Muistan tunteen, kun tiedostin sen ensimmäistä kertaa: nyt ei vain irtoa. Mieli ja kädet haparoivat tyhjää, kun olisi pitänyt tarttua rooliin, kehittää leikki. Tuntui teennäiseltä.

Toisaalta elän vahvasti mielikuvituksessa tarinoita, henkilöitä ja maailmoita yhä edelleen. Kirjailija leikkii työkseen, mutta tekee sen kirjaimin paperilla.

Olenko todella menettänyt, vai vain muuttunut ihmisenä?

Lapsuuteen liitettävä vapaus on jotain, mitä en ole kovin vahvana itse kokenut. Arkea määritti paljon koulu ja läksyt ja ulkoa tulevat aikataulut, joihin itse ei voinut vaikuttaa. Kapinoin. En halunnut mitään harrastuksia, joihin piti mennä tiettynä päivänä tiettyyn kellonaikaan. Kyllähän aikuisenakin täytyy asioita, töitä, tapaamisia ja laskujen eräpäiviä, mutta minulla on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin niistä. Mahdollisuus valita ja päättää.

Paradoksaalisesti uskon, että jos minulle olisi lapsena annettu liikaa vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia päättää, olisin seonnut. Ei minulla silloin olisi ollut kypsyyttä tehdä niin sanottuja oikeita valintoja. Olisin syönyt joka päivä karkkia, skipannut koulun enkä käynyt suihkussa koskaan.

***

Ehkä perimmäinen ero tulee rajoissa.

Kuka niitä asettaa, kenelle ja mihin kohtaan. Aikuinen asettaa omat rajansa, joskus jopa laittomuuksien puolelle. Lapselle rajat asetetaan.

Takaisin alkuun. Millä tavalla oikeastaan olen lapsellinen? Enkö aivan samalla tavalla tee aikuisia asioita, kuten käyn kaupassa, maksan laskuja, siivoan, käyn töissä, mietin veroasioita ja kierrätystä ja pohdin päivän politiikkaa ja ihmisoikeuksia. Äänestän, allekirjoitan sopimuksia, huolehdin ja murehdin.

Kyllä vain, mutta teen myös sellaisia asioita, jotka yhdistetään lapsiin: jos tien varrella kasvavan puun lehti näyttää kivalta, kosketan sitä ja ilahdun tunnusta. Taputan käsiäni ja hihkun kivoille asioille. Nauran estoitta ja kovaa joskus epäsopivissakin kohdissa. Kysyn ne tyhmimmätkin kysymykset. Joskus teen taikinaa vain siksi, että voin syödä sitä raakana. Kahlaan vesilätäköt, ja kun niihin kasvaa jääkannet, ne on tietenkin pakko räksytellä rikki. Mietin harvoin, katsooko joku. Huomaan ympäristöstä epätavallisia yksityiskohtia ja tyypillisesti eläimet, joita muut eivät näe koska eivät katso. Ihmettelen jatkuvasti ja ihmetyn jatkuvasti. Keksin hassuja loruja ja riimejä ja lörpöttelen niitä kotona (ja joskus töissä) ääneen. Saatan mennä kauppaan ostamaan suklaakakun, mansikoita, kermaa ja syödä kaiken yksin (ja ihmetellä jälkeenpäin pahaa oloa).

Mutta kai kaikki aikuiset tekevät tällaisia asioita? Tekeväthän? Kenties häpeillen, kenties ei.

Lisätään listaan: olen terveellä tavalla itsekäs. Elän juuri niin kuin haluan, kunhan en vahingoita muita.

Siksi rakastan olla aikuinen.

Sillä aikuisena minulla on valta.

2.8.2015

Laatu ja maku

Usein sekoitetaan keskenään kaksi asiaa, joilla on harvoin tekemistä keskenään: nimittäin laatu ja maku. (Vertaisin näitä itse asiassa mielipiteeseen ja faktaan, jotka myös usein sekoitetaan iloisesti keskenään.)

Ja kun käsitteet menevät sekaisin, muuttuu keskustelukin sekavaksi. Aina ei ole helppo erottaa, onko tuomio "täyspaska" tai "parasta ikinä" makuun perustuva vai osoitus laadusta. Laatu ei nimittäin ole mielipideasia. Ei minun mielestäni. (Sori, oli pakko.) Mielipiteen ja makuasian tunnistaakin yleensä siitä, että sitä ei kykene perustelemaan järkevästi. Se perustuu tunteeseen.

Mistä sitten tunnistaa laadun?

Laatu on jotain, mikä on todistettavissa jollain tavalla objektiivisesti, eikö vain? Laatutuote kestää käyttöä pidempään, on kaikin puolin hyvä ja toimiva. Mutta entä jos puhutaan taiteesta? Elokuvista, kirjoista, tarinoista, jotka koetaan subjektiivisesti? Avainasemassa on silloin perehtyneisyys, jota monissa yhteyksissä myös ammattitaidoksi kutsutaan. Todellinen asiantuntijuus, joka tavoitetaan ankaralla työllä. Kriitikoilta tulisi mielestäni edellyttää tätä, jotta esimerkiksi kirja-arvio ei jäisi pelkästään lukukokemuksen tasolle. (Lukukokemuskirjaamisessa ei itsessään ole mitään vikaa, mutta kriitikon pitäisi pystyä syvempään ja yleisempään tulkintaan.)

Kirjassa selkeästi todennettavia laadun merkkejä ovat muun muassa paino- ja toimitustyö. Sisällön kanssa vaaditaankin sitten tarkempaa syynäystä.

***

Toisinaan puhutaan sellaisista käsitteistä kuin laaja lukumaku tai laatukirjallisuus. Laatukirjallisuudesta tulee ensimmäisenä mieleen käännetty maailmankirjallisuus, klassikot ja kotimainen pienilevikkinen nykyproosa. Mutta voiko genrekirjallisuuskin olla laadukasta? Totta hemmetissä. Tunnistaako genrekirjallisuuteen perehtymätön laadukkaan genrekirjan? Entä ymmärtääkö genrelukija laatukirjallisuutta? Tässä mennään alueelle, jossa jokaisen lukijan perehtyneisyys (tai sen puute) alkaa näkyä.

Kirjallisuuskin on niin laaja kenttä, että pelkkä laaja lukumaku ei välttämättä takaa asiantuntijuutta kuin muutamalla osa-alueella.

Miksi oikein pohdin tätä?

Archipelaconin kirjablogipaneelissa me panelistit mietimme, millä tavalla bloggaaminen on muuttanut tapaamme kirjoittaa ja lukea. Itse olen kirjoittanut kirja-arvioita pienimuotoisesti lähinnä Goodreadsiin. Sellaisen kirja-arvion, johon itse olisi tyytyväinen, kirjoittaminen on todella vaikeaa. Se on vaikeampaa kuin minkään muun kirjoittaminen, mukaan lukien romaanin. On helppo laittaa ruksi "pidin"/"en pitänyt", mutta kirjoitapa sanallinen arvio, joka hyödyttäisi muita ja olisi vielä uskollinen kirjalle ja omalle lukukokemukselle... Tsiisus, haastetta kerrakseen!

Silti olen jatkanut arvioiden kirjoittamista. Ne ovat lyhyitä yllä mainitusta syystä (perkeleellisen vaikeaa), mutta juuri niiden haastavuudessa piilee hienous: joudun jatkuvasti erottelemaan, mikä kokemuksistani perustuu makuun ja mikä voisi olla merkki laadusta tai sen puutteesta. Mikä toimii, mikä ei ja ennen kaikkea miksi. Perustelut, ah nuo perustelut, jotka jo alakoulun kokeissa mainittiin, mutta joita ilman on vaikea ulkopuolisen tietää, miksi joku ajattelee niin kuin ajattelee.

Jostain syystä joidenkin on todella vaikea hyväksyä sitä, että oma maku saattaa erota jonkun toisen mausta, tai että vaikka itse ei pitäisi jostakin, se ei välttämättä ole huonon laadun osoitus. Ja että jokin, mikä aivan selvästi on huonolaatuista, onkin suuressa suosiossa.

Maku ja laatu, taiteen ikuinen kummastus?

Sanotaan, että makuasioista ei kannata kiistellä, mutta minusta juuri niistä ilman muuta kannattaa. Ei ehkä kiistellä, mutta keskustella. Faktat ovat faktoja, joten niistä on hyödytöntä vääntää loputtomiin. Laatu on laatua. Mutta maut, mielipiteet, ne mitkä tekevät meistä niin erilaisia, kysymykset joihin ei ole vain yhtä vastausta... Juuri niistähän on kivointa haastella. Parhaassa tapauksessa se avartaa näkemyksiä puolin ja toisin.

***

Miten on teidän laitanne, armaat lukijat? Oletteko kiinnittäneet huomiota maun ja laadun sekoittamisen hassuuksiin? Ajatteletteko paljon mielipiteidenne perustuksia, luotatteko makuun ja kokemukseen enemmän kuin todisteisiin laadusta tai tosiasioista? Onko mielipide-eroista helppoa keskustella?