28.2.2013

Brothers Grimm, Sisters Grimmer*

On esiintymisiä, joista ei tiedä meneekö sinne viihtyäkseen vai viihdyttääkseen -- parhaassa tapauksessa tietysti molempia. Juuri tällainen tapaus oli eilinen Aikuiset satumaassa -ilta Tulenkantajien kirjakaupalla. Kiitos järjestäjille ja kaikille mukana olleille vielä kerran!

                                               (c) Veli-Matti  Rintala

Meitä satumaisia tätejä (vai pitäisikö sanoa valepukuisia eukkoja) oli kehotettu miettimään lempisatujamme sekä satujen vaikutusta kirjoittamiseemme ylipäätään. Keskustelemassa olivat Johanna Sinisalo, Sari Peltoniemi ja Salla Simukka itseni lisäksi.


                                                                                               (c) Veli-Matti  Rintala

Sinisalo ja Peltoniemi nostivat esiin Joel Lehtosen kirjan Tarulinna, joka oli tehnyt vaikutuksen lapsena. Yhtä satua ylitse muiden heiltä ei oikein löytynyt, mutta Peltoniemi mainitsi erikseen Grimmin saduista tutun Valkoisen käärmeen, jonka runsaus ihastutti -- sadusta löytyy kaikkea mitä ikinä vain voi kuvitella! Simukan valinta osui Lumikkiin, mikä ei liene lainkaan ihmeellistä ottaen huomioon hänen uusimman romaaninsa ja trilleritrilogian aloituksen Punainen kuin veri, joka alkaa kiehtovalla leikkauksella Lumikki-sadusta nykyhetkeen.

Entä oma suosikkisatuni? Hamelnin pillipiipari. Jostakin syystä saksalainen kertomus kylästä, jonka valtaavat rotat ja ahneus sillä seurauksella, että kaikki lapset yhtä lukuun ottamatta riistetään vanhemmiltaan, on jäänyt lähtemättömästi muistiin ja pysynytkin siellä.

Keskustelussa nousi esille huomio, että usein juuri ne sadut, joissa on jotain erityisen häiritsevää, ovat piirtyneet lapsena mieleen. Mahtaako aikuisen mieltä ravisuttaa yhtä voimakkaasti yksikään satu?

***

Satujen merkitystä lienee mahdoton erottaa omasta kirjoittamisestaan. Ovathan ne kuitenkin koko ihmiskunnan yleinen (joskaan ei välttämättä yhteinen) tarina- ja kertomusperintö, joka totuttaa jo pienestä lapsesta lähtien hyvän tarinan rakenteisiin, toiston merkitykseen, samaistumisen mahdollisuuksiin ja toimiviin juonenkäänteisiin. Satujen materiaali on vapaasti kenen tahansa käytettävissä ja muokattavissa, niissä ei tekijänoikeuksia penätä.

Kirjoittajan on kuitenkin hyvä huomata, että sadun vangiksi ei tarvitse jäädä, jotta siitä saisi parhaan hyödyn. Kuten Simukka sanoi, Lumikki-sadun uusi versio ei välttämättä vaadi ilkeää äitipuolta. Voisi olla vaikka niin, että Lumikki onkin uusioperheen ilkeä ja mustasukkainen osapuoli, jonka tekemisiä äitipuolella on hyvä syy seurata peilin kautta -- tämä versiointi löytyy Sinisalon esittelemästä kirjasta Snow White, Blood Red, joka on Ellen Datlow'n ja Terri Windlingin toimittama antologia kahdenkymmenen vuoden takaa.


                                                                                                 (c) Veli-Matti  Rintala

Käynnissä on paraikaa jonkinlainen satubuumi: elokuvissa, televisiossa ja kirjoissa käytetään kilvan hyväksi perinteisiä satuja. Mistä se mahtaa johtua? Onko aikuisillekin koittanut nyt niin synkeät ajat, että mieli halajaa takaisin huolettomaan lapsuuteen ja sen aikaisten iltasatujen pariin?

Tuskin sentään, ainakin jos heille luettiin Grimmin satuja -- aikuisten satuilta Tulenkantajillakin olisi voinut päättyä verisesti, kun seinälle ripustettu kaarisaha tuli kolinalla alas. Nyt elämää pääsi jokainen kuitenkin jatkamaan loppuun asti. Onnellisena? Se jääköön kerrottavaksi.


*otsikko viittaa Grimmin veljesten lisäksi Johanna Sinisalon toiseen lukuvinkkiin Tanith Leen novellikokoelmaan Red As Blood, Or Tales from the Sisters Grimmer

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti