Puusilmäni juurtuivat juuri, versoavat vihreää ja taivuttavat sirkkalehtensä kohti aurinkoa -- näkevät.
Blogiani seuranneet varmaan muistavat minun rutisseen useamman kerran siitä, kuinka viihdekirjallisuutta ja genrekirjallisuutta saatetaan väheksyä, koska ne eivät ole "korkeakirjallisuutta". Jonkinlainen jako on olemassa, muuten ei olisi rutistavaa. Olin jumiutunut näköalattomalle raiteelle: ei ole kyse paremmuudesta tai älykkyydestä. On kyse sävyeroista ja mieltymyksistä.
Viimein tajusin ajatella asiaa tältä kantilta: korkeakirjallisuutta pidetään vakavana (tai vakavasti otettavana) kirjallisuutena, viihde- ja genrekirjallisuutta kevytmielisenä. Kevytmielisyys on kielteisesti sävyttynyt sana. Koska jokaisella kolikolla on kääntöpuolensa, on kevytmielisyydelläkin oltava myönteinen puolensa.
On kirjoja, jotka antavat ajattelemisen aihetta, ja kirjoja, joihin voi paeta ajatuksiaan. Sekä sekä että.
Kummallakin sijansa, kummatkin arvokkaita.
***
Mifongin perinnöstä on ilmestynyt uusi arvio Viivasuoria sanoja -blogissa.
Olisikohan tuossa ns. korkeakirjallisuuden ja ns. genrekirjallisuuden jaottelussa pikemminkin kyse poikkeavuuden ja ennustettavuuden välisestä vastakkainasettelusta kuin vakavuuden ja kevytmielisyyden välisestä.
VastaaPoistaIhanteellisestihan "korkeakirjallinen" teos poikkeaa monella tavalla muista korkeakirjallisista teoksista, kun taas jonkun tietyn genren viihdekirjat muistuttavat toisiaan, koska lukijat odottavat sitä (miksi muuten olisi genrejä ellei olisi genreodotuksia). En tosin tiedä, mitä kriitikot tai tutkijat tästä ajattelevat.
Kuten sanoit, molemmantyyppisillä kirjoilla on paikkansa.
Olet oikeassa. Luokitteluni on hyvinkin tunneperäinen ja termistö sen mukainen.
VastaaPoistaKorkeakirjalliseksi mielletty teos pyrkii käsittääkseni suurempaan taiteelliseen kunnianhimoon ja tuomaan kirjallisuuteen jotain uudistavaa tai kuvaamaan sitä, mikä on olennaista nykyhetkessä. (Ja nyt kun kirjoitin tuon, aloin miettiä, että kaikki tämä voisi olla totta myös genrekirjallisuuden sisällä, joskin kunkin genren ehdoilla. Vaikeaa, vaikeaa.)
Usein huomaan pitäväni kirjaa korkeakirjallisena silloin, kun en osaa oikein luokitella sitä mihinkään ja minulla on tunne, että ymmärtämättä jäi jotain tärkeää.
On toisaalta niinkin, että genrekirja voi olla osaltaan ennustamaton -- ja korkeakirjallisuutta edustava teos omasta mielestä ennustettava.
"Vakavamielinen viihdekirja" ja "kevytmielistä korkeakirjallisuutta": ehkä on kyse vain minusta, mutta yhdistettynä näissä on jonkinlaista hilpeää ristiriitaa.