2.9.2012

Lukijapalaute esikoiskirjailijan näkökulmasta

Viime aikoina olen ajatellut paljon lukijapalautetta ja sen vaikutusta kirjoittamiseen.

Kuten olen varmaan aiemmin jo kirjoittanut, on aivan eri asia saada palautetta keskeneräisestä työstä kuin valmiista. Julkaistusta kirjasta saatu palaute auttaa hahmottamaan jossain määrin, mistä lukijat pitivät ja mistä eivät pitäneet. Tähän kuitenkin vaikuttaa se, kuinka monelta taholta kuulee samasta asiasta: on eri asia sanooko kymmenen ihmistä vai yksi, että henkilö B ei ollut uskottava tai että juonessa oli logiikkavirhe.

Kirjailija voi olla erehtyväinen, mutta niin voi olla lukijakin. Jokainen muodostaa lukemastaan oman mielipiteensä, johon vaikuttaa paljon kirjailijasta riippumattomia seikkoja: aikaisemmat luetut kirjat (lukuhistoria), mieliala, odotukset, ennakkoluulot ja -käsitykset, toisten mielipiteet ja arviot, ympäristö (onko hälyä, keskeytyksiä, rauhattomuutta), väsymys. Jokainen lukijapalaute on varmasti rehellinen palaute, mutta kirjailijan täytyy suodattaa.

Voisin sanoa suoraan, että lukijapalaute ei muuta sitä mitä tai miten kirjoitan. Se on totta siltä osin, että kirjoittaja kirjoittaa aiheesta, joka häntä itseään kiehtoo niin paljon, että siitä on pakko kirjoittaa. Siihen haluaa panostaa, uhrata aikaansa; hikeä, verta ja kyyneleitä. Ulkopuolelta voi tulla pyyntöjä, että kirjoita tästä tai tuosta, mutta jollei aihe saa vastakaikua kirjoittajan luissa ja ytimissä, kynnys aloittaa kirjoittaminen pysyy muurin korkuisena. Se, miten kirjoitan, tulee puolestaan niin syvältä selkärangasta, että vaikka lopputulosta voi hioa, leikata ja kiillottaa, oma ydin säilyy aina. Se on kirjailijan omaäänisyyttä -- toisilla kovaäänisempää, toisilla hiljaisempaa. Joillain ehkä jopa muunneltavissa, mutta ei ulkopuolisesta painostuksesta vaan sisäisestä pakosta.

Mutta -- ja tässä tuleekin nyt tärkeä "mutta" -- lukijapalaute vaikuttaa siihen, millainen olen kirjailijana ja olenko sellainen ollenkaan. Kirja, jolla ei ole lukijaa, ei ole olemassa. Ja ellei ole kirjaa, ei ole kirjailijaa.

(Tässä kohtaa minulle tulee mieleen, että kirjailija on tavallaan ammattirooli, jokin sisäinen osa minuutta, varjoihminen, jonka olemassaolo on häilyvää ja silti sielussa syvällä. Jos saisin olla kokopäiväisesti kirjailija, muuttuisiko rooli, väistyisikö varjo, tulisiko minusta eheämpi. Lakkaisinko enää silloin olemasta kirjailija, jos minun kirjoittamaani ei lukisi kukaan?)

Ei tarvitse edes puhua rahasta. Kirjasta voidaan käydä vilkastakin keskustelua ja sitä saatetaan lukea paljon, mutta myydä silti melko vähän. Oma tilanteeni puolestaan on -- ja tulee jatkossa varmastikin olemaan -- etten saa elinkustannuksiani katettua kirjoittamisella. Kustantajan puolesta en osaa sanoa, milloin kirjat myyvät niin vähän, ettei sopimuksia enää synny. Varmaa kuitenkin on, että lukijapalaute ruokkii kirjailijan sielua vaikka ei suuta ruokkisikaan. Sitä tarkoitan kirjailijan olemassaololla.

Jos pidät kirjasta, kerro se.

Se on minun vilpitön toiveeni. Ellet kehtaa kertoa kirjailijalle, kerro kaverille. Kirjalla ei voi olla koskaan liikaa lukijoita.

Minkälaista lukijapalautteen sitten pitäisi olla? Onko järjetöntä sanoa kirjailijalle vain, että "tää oli kiva, pidin tästä" tai "ei ollut mun juttu"? Eikö palautteen pitäisi olla kehittävää, pitäisikö siitä osata sanoa jotain hienoa?

Ei mielestäni. Kaikki palaute on tärkeää, jopa se negatiivinenkin. Pahinta kirjailijan näkökulmasta on kirja, josta kukaan ei sano mitään. Tulee tunne, kuin olisi synnyttänyt rakkaudella ja vaivalla maailmaan jotain kuollutta. Silloin tulee suru.

***

Olen saanut lukijapalautetta esikoisestani mukavasti -- enkä vain blogien kautta. Ne ovat vahvistaneet omaa näkemystäni siitä, että tämänkaltaiselle kotimaiselle fantasialle löytyy kyllä lukijoita: kunhan heidät ensin tavoittaa ja kunhan he voittavat ennakkoluulonsa suomalaista fantasiaa (tai ylipäätään fantasiaa) kohtaan. Mielenkiintoista on se, että kirjoitan sarjaa. Millä tavalla lukijoiden mielipiteet muuttuvat uusien osien myötä? Tuleeko pettymyksiä vai paraneeko ensimmäinenkin osa heidän mielessään? Entä mitä tapahtuu sitten, kun sarja on valmis? Minkälainen kokemus siitä lukijoille lopulta jää?

On kuitenkin niin, että olen tarinan orja yhtä lailla kuin herra. Joitain asioita ei voi muuttaa. Mifonkien tarinan kirjoitan niin kuin se mielessäni on syntynyt ja tyylillä, joka minulle on ominta. Kirjoitan edelleen ensisijaisesti itselleni. Tänne lukijapalaute ei yllä, sillä tarinan ääni on voimakkain. Kustannustoimittaja ja esilukijat auttavat muokkaamaan kokonaisuudesta eheän ja lukijakelpoisen.

Lukijoille jää tehtäväksi herättää kirja eloon.

6 kommenttia:

  1. Todella hieno ja monenlaisia ajatuksia synnyttävä postaus jälleen kerran, kiitos:)

    Itselläni ei ole vielä kokemusta kirjailijana, jonka esikoisteos olisi jo kustannettu, mutta voin silti jossakin määrin samaistua sinuun ja ajatuksiisi. Kirjoitit hienosti kokemuksestasi kirjailijana palautteen vastaanottajana ja suhteestasi siihen. Juuri noin toivoisin itsenikin suhtautuvan siihen toivottavaan palautteeseen jota julkaisu seuraisi. Kiitokset tai haukut, kunhan kokisin että kirjaani luetaan. Se siis tulisi eläväksi muillekin kuin vain itselleni.

    Mietin, miten aikoinaan kirjailijat tämän asian hahmottivat. Eihän ollut blogeja ja nopeaa tiedonkulkua kuten nykyisin. Saivatko he edes lukijapalautetta suoraan vaan näkyikö se pelkkinä myyntilukuina kustantamon kirjanpidossa? Silti he jaksoivat kirjoittaa uuden kirjan toisensa jälkeen. Pohjana oli kaiketikin tuo kirjoittamisen ja sanomisen palo joka vaati jatkuvia sytykkeitä säilyäkseen hengissä. He synnyttivät elävän kirjajälkeläisen, luovuttivat sen sijaisvanhempien haltuun ja jatkoivat elämäänsä luottaen siihen että lapsi oli hyvissä ja asiantuntevissa käsissä, valmiina nousemaan siivilleen. Tuleen ei jääty makaamaan vaan suunnattiin voimavarat uuden luomiseen, pidettiin luovuuden rattaat liikkeessä, kuten sinäkin nyt teet ja se on hienoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos postaus puree. ;)

      Niin, millaista on mahtanut olla kirjailijalla palautteen suhteen ennen nettiaikaa? Lehtikritiikeiden valta lienee ollut suurempi, mutta missä on kuulunut tavallisen lukijan ääni? Lähetettiinkö kustantamoon palautekirjeitä kirjailijan nimellä?

      Sisäinen tarve se on, joka kirjoittamaan ajaa. Lukijapalaute auttaa kuitenkin yli niiden mustien kohtien, joita kirjailijan polulla makoilee.

      Poista
  2. Kirjoitat täyttä asiaa! Kiitos, että tuot esiin näin tärkeän pointin!

    VastaaPoista
  3. Hieno kirjoitus! Erityisesti kolahti tämä:

    "Jos pidät kirjasta, kerro se. Se on minun vilpitön toiveeni. Ellet kehtaa kertoa kirjailijalle, kerro kaverille. Kirjalla ei voi olla koskaan liikaa lukijoita."

    Kirjailijalla on ammattimainen palautteen antaja, kustannustoimittaja. Useimmilla on lisäksi luotettuja esilukijoita, jotka ruotivat käsikirjoituksia yksityiskohtaisesti, eli tavallisen lukijan ei tarvitse olla kirjailijan ateljeekriitikko. "Tykkäsin" on ihana ja riittävä palaute lukijalta. Vielä hienompaa kirjailijan kannalta on se, että kirjaa suosittelee eteenpäin. Se kertoo arvostuksesta. Kirja on ollut tarpeeksi hyvä suositeltavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Näin se minustakin on. Lukija mielipiteineen on tärkeä, mutta ei hänen tarvitse ottaa ateljeekriitikon vastuita ja velvollisuuksia.

      Poista