16.12.2011

Yle-vero

Tämä nyt ei liity kirjoittamiseen -- kulttuuriin ehkä jotenkin -- mutta totisesti pienituloisen asemaan (johon valtaosa kirjailijoistakin kuuluu). Ja minä.

Nimittäin Yle-vero.

En omista televisiota. En kuuntele radiota. En käytä Ylen nettipalveluja. Joten en ole näistä maksanut. Vuodesta 2013 alkaen jokainen maksaa.

Vero saattaa olla oikeudenmukainen ratkaisu joiltain osin, etenkin jos Ylen tarjonta aiotaan valjastaa nimenomaan suomalaisen kulttuurin vaalimiseen. Hyvä on, olen valmis maksamaan siitä, vaikka en palveluita käyttäisikään.

Mutta millä summalla?

Nyt julki päässeet tulorajaukset ovat naurettavia, jos verouudistusta tarjoillaan kansalle lahjakääreissä, jotka lupaavat progressiivisuutta. Alle 7000 euroa vuodessa "tienaavat" eivät maksa. Hienoa, olkoon niin. Sillä vuositulolla ei kyllä makseta paljon muutakaan. Mutta sitten tämä täyden 140 euron veron maksavien alin palkkatulo, 21 000 euroa, on kyllä aika härskiä. Nimittäin 1750 euroa kuussa on vain muutaman satasen yli pienituloisen rajan. Pienyrittäjistä en edes aloita.

Kaksitoista euroa kuukaudessa. Se kuulostaa aika isolta summalta, kun veroja tullaan väistämättä kiristämään muutenkin. Vitosen voisin maksaa.

Miksi tämä ahdistaa? No arvatenkin siksi, että tavallisen kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa omaan elinympäristöönsä ja elämäänsä tuntuvat karkaavan kauemmas ja kauemmas. Harhaa se on ollut kai ennenkin. Rahasummat, joista politiikan pelikentillä puhutaan, ovat huimia. Palkansaajat ja yritykset sen potin ovat keränneet ja päättäjät heittelevät seteleitä sinne tänne. Ei harmita yhtään, vaikka puolikiloa voitakin maksaa jo 3,20. Siis voita!

Joskus kyllä tekisi mieli palata omavaraistalouteen ja oravannahkoihin.
Vaan verot ne silloinkin kannettiin.

8 kommenttia:

  1. Televisiottomana yhdyn tähän! RSO:n orkesterin vuoksi kyllä mieluusti vähän maksankin, mutta en ihan sentään tuollaisia summia kuin on suunniteltu. Hassua touhua.

    VastaaPoista
  2. Ahmu, tällaista se on. Veroratkaisu on sikälikin hieman omituinen, että Yle on kuitenkin yhtiö. Käsittääkseni veroilla on tarkoitus rahoittaa julkisyhteisöjen, ei yhtiöiden, toimintaa.
    Minkäs teet. Nyt täytyy vain toivoa, että ensi vuoden aikana päättäjät järkeistävät porrastusta ja huomioivat hinnassa myös ne, jotka eivät edes kykene hyödyntämään Ylen palveluja.

    VastaaPoista
  3. Maksaahan nekin veroillaan mm. kirjailija-apurahoja sekä kirjastoja, jotka ei elämänsä päivänä lue yhtään kirjaa :) Ja eikös Suomessa ole pikkuhiljaa yhtiöitetty muitakin julkispalveluja?

    Jos Ylen pitäisi toimia täysin markkinatalouden ehdoilla, silloin heidän olisi lähdettävä mainoskanavameininkiin, ja vaikken telkkaa paljon katsokaan niin tuntuisi hirveältä että mainosmarkat säätelisivät ihan kaiken sisällön mitä tv:stä ja radiosta tulee... Teille telkuttomille voin kertoa, että Ylen kanavilta tulee erittäin laadukkaita ohjelmia verrattuna mainoskanavien ohjelmiin, joista 99% on ihan täyttä kurap*skaa.

    VastaaPoista
  4. Anuh, kyllä vaan, verorahoista tuetaan kaikenlaista kulttuuritoimintaa -- mutta tämä summa mitä nyt haetaan pieni- ja keskituloisilta, on todella suuri. Verokuitti -palvelun mukaan tuen tällä hetkellä esimerkiksi taiteen apurahoja 0,90 eurolla/kk. Siinä on jokseenkin eroa.

    Lisäksi toivon, että sitten kun veroa alan Ylelle maksamaan, myös sen kaikki palvelut ovat käytettävissä televisiottomille. Eli netistä pystyy katsomaan kaiken, mitä pystyisi televisiostakin. Telkkua ei meinaan tähän talouteen tule. :)

    VastaaPoista
  5. Ihan kaikkea ei ainakaan vielä pysty netistä katsomaan, mutta aika iso valikoima löytyy jo Areenasta.
    http://areena.yle.fi/

    VastaaPoista
  6. Sääliksi käy kuuro-sokeita <:) .

    VastaaPoista
  7. "Sääliksi käy kuuro-sokeita <:) "

    Kyllä jalattomatkin maksavat veroissaan esim. jalkapallokenttien, pururatojen ja hiihtolatujen ylläpitoa.

    VastaaPoista
  8. Anuh, sitten kun saisivat vielä palvelimen toimimaan sutjakkaasti -- nyt kuva pysähtelee jatkuvasti eikä katsomisesta tule mitään. (Nettiyhteydessä ei ole vikaa.) :)

    Joanna, niinpä. Olisi muuten hauska testi, että minkälainen yhteiskunta rakentuisi, jos jokainen saisi jakaa veronsa haluamiinsa kohteisiin.

    VastaaPoista