17.2.2017

Sumua, jäätä ja elävää kirjallisuutta

Takaisin Suomessa. Lunta, jäätä ja sumua. Miten outoa olikaan palata kotiin, joka ei ole ehtinyt kasvaa vielä kodiksi, keskelle muuttolaatikkokaaosta ja keskeneräisyyksiä. Keskelle unohduksia, koska uudessa kämpässä ei mikään ole siellä mihin olen tottunut -- enkä intensiivisen kirjoittamisretriitin jäljiltä muista, mihin mitäkin laitoin.

Vaan ei se mitään. Totutellaan, opetellaan. Jotain tuttuakin on, jokavuotista: EKF! Elävän kirjallisuuden festivaali pyörähtää käyntiin huomenna lauantaina, ja minut voi bongata Osuuskumman pöydän takaa myyntihommista.

Meiltä on ilmestynyt juuri parahiksi peräti kaksi uutta teosta, raapaleantologia Ajantakojat sekä kissanovelleja tarjoileva antologia Varjoisilta kujilta. Niitä kumpiakin on saatavilla paikan päältä. Antologiat myös esitellään Bertel-salissa esikoiskirjailija Christine Thorelin haastattelun yhteydessä klo 12.00 alkaen.

Tapahtuma on ilmainen, joten lämpimästi tervetuloa!



5.2.2017

Hyvää tuulta

Tuulinen päivä on tuonut formulakisojen ulinan katolle, tyrskyt merelle ja simpukka-aarteita rantahietikolle. Töiden tekeminen sujuu myötätuulessa, ilon kautta. Käsikirjoitus edistyy hyvin, mutta sen lomassa on tullut tehtyä muitakin töitä, kuten käännösten tarkastamista, novellitaiton tarkastamista ja novellien toimittamista.

Parasta on kuitenkin valo, meri, kukkivat ja vehreät kasvit, vuoret ja pienet seikkailut paikoissa, joissa ei ole koskaan ennen käynyt. Kaukaiset asiat tuntuvat kaukaisilta, sisemmät lähemmiltä.

Ystävänpäiväksi palaan Suomeen, mutta vielä ei auta sitä arkea ajatella. Vielä on aikaa kirjoittaa omanlaisensa paratiisin keskellä. Vielä on aikaa nauttia siitä, mitä on nyt mutta kohta ei.

(c) J.S. Meresmaa

30.1.2017

Kirjoittamista Seulasten alla

Viimeiset kaksi viikkoa on kulunut tiiviisti tekstin ja tarinan äärellä. Ajatus irtiotosta retriitin muodossa on osoittautunut erinomaiseksi. Netin ja puhelimien olemassa olosta huolimatta välimatka rauhoittaa kummasti kaaoksen ja hälinän, joka kotinurkissa vaanii.

(c) J.S. Meresmaa

Aurinko on painumassa juuri mailleen. Kaukainen lentokone jakaa kultaisella viivalla taivasta kahtia. Valon läsnäolo, lämpö, erilainen ympäristö äänineen ja tuoksuineen on ollut kirjoittajaminälleni kuin olisi lähteelle päässyt.


(c) J.S. Meresmaa

(c) J.S. Meresmaa

Eilen seisoin pimeän meren äärellä. Aallot huokailivat jaloissani. Kärsivällinen katse sytytti lisää tuikkeita ylös tähtitaivaalle. Seulaset, ne kutsuivat minua.


(c) J.S. Meresmaa

17.1.2017

Kevään julkaisuja

Vierivä kivi ei sammaloidu, eikä sammaloidu vierivä kirjailijakaan.

Helmikuun helistessä maailmaan putkahtaa kaksi Osuuskumma-julkaisua, joissa olen:

Raapaleantologia Ajantakojat




sekä kissoihin keskittyvä Varjoisilta kujilta, jossa ilmestyy historiallisfantastinen novellini Hän kehrää.



Edellä mainittujen lisäksi myöhemmin keväästä tulee kolmaskin antologia, josta olen kovasti innoissani, mutta siitä enemmän sitten kun sen aika on.

Osuuskumman kevään julkaisuohjelman pääsee näkemään uusimmasta Kummalogista.

15.1.2017

Ihmiskoe

Joskus viime kesänä oivalsin, että kirjoittaahan voi missä tahansa, joten mitäpä jos ensi talvena kirjoittaisin jossain, missä on valoisampaa ja kenties hieman lämpimämpää kuin Suomessa. Kokemuksesta tiedän, etten yksin lähtisi ulkomaille pitkäksi aikaa kirjoittamaan: introverttipuoli minussa saa yliotteen kun vastaan tulee vieras maa ja kulttuurishokki ja siihen päälle vielä voimakas eläytyminen sisäiseen maailmaan luovan kirjoittamisen myötä. Viikonloppu tai viikko menee vielä kevyesti (joskin siinä ajassa en pysty laskeutumaan kirjoittamisen loveen) mutta viikkokausia? Ei kiitos, ei kuulosta hyvältä.

Vaan entäpä jos lähtisimmekin porukalla? Onhan saman dilemman äärellä oltava muitakin kirjailijoita.

Niin olikin, tai ainakin löytyi heitä, joiden mielestä idea oli hyvä. Niinpä meillä on nyt villa vuokrattuna kuukaudeksi Espanjassa. Sinne suuntaan huomenna.

Kirjoittamaan.

Tämä on se ihmiskoe. Ensimmäistä kertaa elämässäni lähden täysin vieraaseen ympäristöön näin pitkäksi aikaa romaania kirjoittamaan. Aion keskittyä vain ja ainoastaan siihen, kaikki muu saa odottaa. Syön hyvin, ulkoilen ja nautin seurasta joka toimii vastapainona kirjoitustyön yksinäisyydelle.

Retriitti-idean syntyessä tiedossani ei tietenkään ollut, että sydäntalvella muuttaisin uuteen kotiin ja että pari deadlinea kasaantuu vuodenvaihteeseen. Niinpä tämä lisästressiä aiheuttanut matka on alkanut tuntua siltä, että se on juuri oikeassa kohdassa. En minä kotona pystyisi juuri nyt keskittymään kirjoittamaan, sillä täällä on ihan hirveästi tekemistä muuton myötä. Ja kun ihminen joutuu arjessaan stressiluuppiin, siitä on vaikea murtautua jos ympäristö pystyy tismalleen samana.

Joten lähden. Uudet maisemat, uudet aistimukset. Uusi tarina.

6.1.2017

Uuden ja vanhan rajapinnassa, kaaos

Paukkupakkanen hyytää ulkona, mutta vietän loppiaisaamua uudessa kodissa, jossa ei takkatuli räisky eikä nurkissa vedä. 1920-luvun puutaloidylli on vaihtunut 1960-luvun avaruuteen ja valoon. Pesämäinen ahtaus sisäpihanäkymineen kaupungin keskustassa on muuttunut selkeisiin linjoihin, tilaan ja puistonäkymiin. Luovaa työtä tekevälle ja paljon kotona olevalle esteetikolle (kuten minä) ympäristö on ensisijaisen tärkeä. Edelleen olo on vähän puulla päähän lyöty -- niin nopeasti muuttopäätös syntyi ja nyt, monien vaiheiden jälkeen, uusi koti on se, mihin iskimme silmämme heti ensimmäisenä. "Onko tämä todella meidän?" huomaan ajattelevani, kun vaellan huoneissa. (Nyt kun kaikki huonekalut ja etenkin kirjat on muutettu, pakkohan se on uskoa.)

Uuden kodin ensimmäisen aamun kajoa. (c) J.S. Meresmaa

Talven valo kulkee näissä huoneissa kuin unelma. Itäisestä ikkunasta näkyy auringonnousu, eteläisestä sen lasku. Koko päivän valo läpäisee olohuoneen ja sitä kautta lähes koko asunnon. Ero on huikea siihen, että vanhassa kodissa keskitalven valo piiloutui talojen taa. Tämä kelpaisi ateljeeksi, ja huomaan jo miettiväni, mitä mahdollisuuksia huonekasvien suhteen avautuu.

Ensimmäistä kertaa elämässäni saan kirjaston ja työhuoneen. Kirjastosta olen unelmoinut niin kauan kuin muistan, ja koska olen varsin ahkerasti keräillyt kirjoja vuosien mittaan, niiden pitäminen laatikoissa sängyn alla ja komeroissa ja muissa piilotiloissa on tuntunut siltä kuin niitä olisi liikaa, vaikka eihän herrantähden kirjoja voi olla liikaa -- niille on ollut vain liian vähän tilaa. Nyt kun puran muuttolaatikoita, saan viimein lajiteltua kaikki kirjat samaan tilaan. Mikä nautinto!

Kirjaston hyllyt tosin vielä puuttuvat.
(c) J.S. Meresmaa

Muuttamiseen liittyy toki haikeuttakin. Vanhassa kodissa minusta tuli kirjailija. Sain esikoisen kustannuspäätöksen siellä asuessani, ja olen kirjoittanut kaikki paitsi esikoisen se kotiosoitteenani. Nyt on selkeästi uuden ajan alku. Tänä vuonna ilmestyy viimeinen Mifonki (tuskin maltan odottaa, että pääsen julkistamaan sen nimen ja kannen!) mikä samalla tarkoittaa 10 vuotta kestäneen projektin päätöstä. On lohdullista ajatella, että sen jälkeen Mifonki-sarja on viimein valmis ja sitä on mahdollista päästä lukemaan niin kuin olen ajatellut (eli yhtäjaksoisesti). Lohdullista on myös kirjasarjan ajattomuus. Viiden vuoden päästäkin voi joku tarttua Mifonkeihin ensimmäistä kertaa.

Tulevan työhuoneen maisema oli isossa
roolissa ostopäätöstä tehtäessä.
(c) J.S. Meresmaa
Uusi ulkoinen maisema avaa uusia sisäisiä maisemia. Vielä tässä vaiheessa on paljon kaaosta ja stressiä (mitä ei helpota muutamat päällekkäiset deadlinet ja kirjoitusretriittiin lähtöpäivän lähestyminen), mutta luotan siihen, että keskittymällä asiaan kerrallaan kaaoskin asettuu kestettävään muotoon.

Valoisia talvipäiviä eloonne!

24.12.2016

Kirjaisaa joulua

Joulu ja kirjat kuuluvat yhteen. Siksi tänä vuonna annan pelkkiä kirjoja lahjaksi. Kirjakauppojen jonoista ja tyhjentyvistä hyllyistä päättelen, että kirja kelpaa myös monille muille edelleen. Erinomaista.

Kirjaisaa joulua teille, rakkaat lukijat!


(c) J.S. Meresmaa

20.12.2016

Kirjalahja, paras lahja: Meresmaan vinkkilista

Kirjoja on ilmestynyt tänäkin vuonna niin paljon, että mitä ihmettä sinne pukinkonttiin oikein pakkaisi?

Kas tässä muutama vinkki hyviksi havaituista. Listani on poiminta omista hankinnoista.


Novelleja ja muuta lyhyempää:

Katri Alatalo: Älä riko pintaa


Katri Alatalon kauhusävyiset fantasianovellit vievät lukijansa pohjoiseen Talvilaaksoon ja kaukaisille Kesäsaarille. Novellit sijoittuvat Mustien ruusujen maa -romaanitrilogiasta tuttuun maailmaan, mutta ne ovat itsenäisiä kertomuksia. Tarinat kertovat perheestä, aikuistumisesta, lähtemisestä ja matkanteosta. Kuolema koskettaa monia tarinoiden henkilöitä, ja jokaisen on valittava oma tapansa suhtautua asiaan: toiset surevat, toiset vastustavat, ja joku odottaa kuolemaa luokseen kuin vanhaa ystävää.

Magdalena Hai: Haiseva käsi


Zombeja, aaveita ja mörköjä ei ole olemassa! Eihän? No, Uhriniituntakaisen kylässä ei aina voi olla varma Haiseva käsi ja muita kauheita tarinoita Uhriniituntakaisesta on yhtä aikaa karmea, kaunis ja ilkikurinen tarinakokoelma nuorille. 

Shimo Suntila: Tähtiviima


Avaruudessa yksikin virhe on kohtalokas. Äärimmäiset etäisyydet ja tähtien neuloma tyhjyys ovat ihmismielelle liikaa. Vain houkat, uhkarohkeat ja konemielet suuntaavat sinne oman henkensä uhalla. Tähtiviima on kokoelma tieteisnovelleja, joissa ihminen on pieni ja avaruus valtava. Silti kaikki ei ole lohdutonta – joskus joku rohkea jää eloon ja saattaa muuttaa maailmaa piirun verran paremmaksi paikaksi.


Romaaneja, jotka sopivat myös nuoremmalle lukijalle:

Salla Simukka: Sisarla


Sisarla on tarina sielunsisaruudesta. Se on myös tarina Salamaisuuksien puutarhasta ja Silmiöiden merestä ja sudenolennoista ja rikkoutuvista peileistä ja sirpaleista, jotka jäädyttävät.


Sari Peltoniemi: Taivazalan joutsen


Kuka Kielisen asukkaista on avaimenkantaja? Uuden, jännittävän Avaimenkantaja-triogian ensimmäinen osa.

Mirandan, Veeran ja Olavin kesä huipentuu hurjaan seikkailuun, joka muuttaa heidän elämänsä ja käsityksensä niin Kielisestä kuin sen asukkaistakin: Kielisestä on ikiaikaisia yhteyksiä muihin maailmoihin ja kylässä asuu avaimenkantaja, joka voi liikkua maailmojen välillä.

Mervi Heikkilä: Tuonella kulkijat



Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että lomareissu Turkuun muuttuukin ihan toisenlaiseksi matkaksi. 
Mervi Heikkilän ”Tuonella kulkijat” kulkee petojen polkuja synkän metsän siimekseen ja Tuonen virran rantaan, ikiaikaisten arvoitusten äärelle. Tuonella kulkijat on Louhi-sarjan II osa.



Romaaneja:

Elina Pitkäkangas: Kuura


Urbaania fantasiaa ja romantiikkaa sekoittava Kuura ammentaa tiivistunnelmaisen tarinansa klassisista ihmissusimyyteistä. Nykypäivän Suomeen sijoittuvassa kertomuksessa pedon ja ihmisen kahtiajako on pelkkä veteen piirretty viiva. 

Samuli Antila: Vasalli

Anton havahtuu Kalevankankaan taisteluiden keskellä ja joutuu mukaan salaperäisen veljeskunnan ikiaikaisiin juonitteluihin. Sotien laineet pyyhkivät yli Suomen. Anton yrittää pysyä hengissä ja ymmärtää, kuka käskee ketä. Löytyykö vastaus ikiaikaisesta Metsästä vai joutuuko Anton metsänpeittoon?

Tiina Raevaara: Korppinaiset

Yön sävyissä hehkuva romaani pakottavasta rakkaudesta 
Johannes palaa isovanhempiensa unohdettuun perintötaloon, jonka aikoo kunnostaa kodiksi itselleen ja kadotetulle rakastetulleen Aalolle. Talo pitää sisällään outoja vihjeitä hänen isänsä kuolemasta, jota hän on pitänyt onnettomuutena, mutta menneisyys pakenee hänen ulottuviltaan aivan kuin Aalo vuosia aiemmin. Isän kohtalo vaivaa Johanneksen mieltä yhä pahemmin. Samalla hänen täytyy voittaa Aalon sydän takaisin puolelleen.

13.12.2016

Tähtiä ja vaeltamista

Ostin eilen pöytäkalenterin. Tajusin pakanneeni kaikki muistikirjat ja kalentereiksi kelpaavat muuttolaatikoihin, joten hankinta oli tehtävä. Illan käytin siihen, että merkitsin ylös kaikki tiedossa olevat menot ensi vuodelle ja kas, kevät ja kesä on täynnä. TÄYNNÄ.

Niin että. En oikein tiedä, pitäisikö olla ahdistunut vai onnellinen. Hieman kumpaakin, ehkä se on ihan kelpo olotila ihmiselle. Kauhun kiikkulauta, siitä olen kirjoittanut ennenkin. Ensi vuosi aloitetaan uudessa asunnossa. Johan sitä tuli vaellettua turhan monessa kämpässä ja todettua, että ei, tämäKÄÄN ei ole meidän kotimme. Joulua en ole juuri ajatellut tai valmistellut, kalenterin luukutkin olen unohtanut avata.

Joo, tässä on nyt vähän kaikenlaista...




Julkaisuvuosi 2016 sai kuitenkin upean päätöksen Tähtivaeltajassa julkaistussa haastattelussa ja novellissa Ikuisesti niin kuin aina. Kiitos Anne Leinoselle haastattelusta, Toni Jerrmanille Tähtipaikasta ja Minna Jerrmanille uskomattoman upeista valokuvista! Jouko Ruokosenmäki on taiteillut komean kuvituksen novellin yhteyteen ja Maija Pietikäinen taittanut haastattelun niin kauniisti, että ihan sydämessä sykähti.

Ellei Tähtivaeltaja ole jo kolahtanut postiluukusta, hankkikaa se oitis käsiinne!




Muuton ja muun härdellin lomassa kirjailijan elämään kuuluu -- tadaa! -- kirjoittamista. Viimeinen Mifonki ilmestyy ensi vuonna, mutta siinä on vielä tekemistä. Pari muutakin projektia porisee tulilla, koska mihinkäs pantteri täplistään pääsisi. Ja niitä täpliä on monta.

Jossain vaiheessa oli ajatus järjestää kirja-arvonta täällä blogissa, mutta energia ei ole riittänyt. Oh well, kirjoja saa kirjakaupasta, ja ellei sieltä, niin varmuudella seuraavista osoitteista:

Mifongin mahti, Mifongin kätkemä, Mifongin kadottama: Myllylahdelta!

(Mifonki-sarjan kaksi ensimmäistä osaa, Perintö ja Aika, löytyvät Kariston kirjakaupasta.)

Naakkamestari: Robustokselta!

Keskilinnan ritarit (sekä novelliantologiat): Osuuskummalta!

***

Valonsäteitä talvipäiviinne!